Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2025.

Shownight

Kuva
Meillä oli mahtavat Mega-Paulan konsertit! Saimme pitää ravintolassamme kaiken kaikkiaan 5 huikeaa keikkailtaa, 3 viikon sisällä viimekesänä. Mega-Paula  on tunnettu dragqueen artisti, joka juhli juuri 2024-vuonna 45-vuotis taiteilijauraansa. Näitä esityksiä ei voi kuin ihailla, upeaa eläytymistä rooliin! Valmistautuminen konsertteihin alkoi jo heti kun tiedettiin esiintymispäivät varmaksi. Ruvettiin tekemään somemainontaa, varauksia kirjattiin tiuhaan tahtiin kalenteriin, tehtiin istumapaikka suunnitteluja sekä mietittiin showmenua. Kerta toisensa jälkeen uudet asiakkaat tykästyvät häneen. Joka kerta paikalla onkin myös paljon tuttuja kasvoja, jotka tulevat show'ta katsomaan yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä on myös valtava vetovoima ravintolallemme, koska istumapaikat olivat loppuunmyyty jokainen keikkailta! Henkilökohtaisesti nämä työillat ovat olleet parasta, opettavaisinta ja tietenkin kiireisimpiä iltoja. Meillä on todella hyvä työporukka kasassa, joten sillä tiimienergialla j...

Lämpöä riittää

Kuva
Heissulivei ja lämpöisiä kesäpäiviä teille lukijat! Luulette varmaan, että olen mennyt kuukausissa sekaisin, ehei, nyt me palataan katsomaan vähän viimekesän touhuja. Joten ajatukset pois talvesta ja annetaan niiden lentää puolenvuoden takaiseen. Täällä ainakin on saanut nauttia auringosta, lämpöisestä merivedestä ja raikkaasta oman asunnon uima-altaasta. Paljon on tuttuja käynyt lomailemassa luonani sekä olen päässyt tutustumaan todella paljon uusiin ihmisiin. Joten vapaapäiväni olen viettänyt touhukkaasti lomalaisten ehdoilla. Unohtamatta tietenkään työntekoa... hiki valuen ollaan palveltu janoisia asiakkaita, tarjoiltu raikkaita ruoka-annoksia, jotta lomalaiset jaksaisivat nauttia kaikesta mitä Alanyalla on heille tarjota. Täällä aloitellaan suunnittelemaan vilkasta sesonkia ja tapahtumia suomalaisten juhlapäiville.  Kerroinko jo, että ravintolamme on suomalaisten suosima, meiltä löytyy niin suomikaraokea, suomalaisille kirjastonurkkaus kuin suomalaisia lautapelejäkin. Ja teitä ...

Vuodeksi Turkin Alanyaan

Kuva
Heipähei pitkän tauon jälkeen! Tällä kertaa tulette kuulemaan työharjoittelureissustani vuodeksi Alanyan lämpöön. “ Se, joka elää, näkee paljon. Se, joka matkustaa, näkee enemmän. ” - Arabialainen sananlasku Matkani starttasi 13.4.2024 Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Gazipasaa. Saavuin kohteeseen kuukausi ennen töideni alkua, koska täällä odotti uusi asunto, sopimusten läpikäyminen pomoni kanssa ja alkavat oleskelulupa asioiden hoitamiset. Joten otin varmanpäälle että ehdin hetken hengähtää. Hakeuduin tänne Rasekon matkailualan kautta, mikä tarkoittaa että minulla on myös konkreettisesti koulutehtäviä täällä, jopa 3 tutkinnonosaa jota suoritan tässä vuoden aikana tietokoneeni kautta. Pääsääntöisesti olen työssä koko sesonkiajan: toukokuu-joulukuu + maaliskuu-toukokuu ja talvisajan eli juuri tämän hetken milloinka työpaikkani on kiinni, hoidan koulutehtävät pois alta. Aloitin työni täällä Alanyassa  Melody restaurant cafe & bar nimisessä paikassa, tarjoilijan tehtävissä. Ky...